Päiväkerhon pitkä polku

Syyskuussa 1944 Suomi allekirjoitti välirauhansopimuksen Moskovassa ja aloitti sotakorvausten maksamisen sekä luovutettujen alueiden kansalaisten asuttamisen. Helmikuussa 1945, vain viisi kuukautta myöhemmin, Marja Jylhä (silloin vielä Salo) kokosi ensimmäisen päiväkerhoryhmän Turussa. Aikamoinen innovaatio 70 vuotta sitten!

Haastavat historialliset olot eivät estäneet seurakuntaa laajentamasta toimintaa koululaisista ja nuorista alle kouluikäisiin, kun sitä perheistä toivottiin. ”Kerhon tarkoituksena on koota lapset pariksi tunniksi päivittäin askartelemaan ja leikkimään ja siten osaltaan helpottaa perheen äitien työtä,” kirjoitti Turun Sanomat 24.2.1946. Kovaa työtä se todella olikin. Sen keskellä päiväkerhosta muodostui lapsen oma paikka.

Uutta toimintaa motivoi sekä kasvatuksen että diakonian näkökulma. Seurakuntanuoret lahjoittivat kerhoon lelujaan, kirjojaan sekä askartelutarvikkeita. Kodeissa odotettiin alusta saakka tukea kristilliselle kasvatukselle ja toivottiin lasten oppivan hengellisiä lauluja.

Alkuvuosien vaikeuksiin kuuluivat tilojen ja varojen puute, ohjaajien kirjava koulutustaso sekä tasokkaan sisällöllisen materiaalin puute. Kun materiaaleja päästiin tuottamaan Suomen Pyhäkouluyhdistyksen (nykyinen Seurakuntien Lapsityön Keskus) toimesta 1960-luvun lopulta alkaen, ne vietiin melkein käsistä. Tiedon saamisen lisäksi oli suuri tarve vaihtaa ideoita koulutuksissa ja kesäakatemioissa. Lastenohjaajien ammatillinen koulutus kehittyi vuosikymmenten myötä, mutta tarve kohdata ja jakaa ajatuksia ei ole poistunut työuran mistään vaiheesta.

Lasten kanssa leikittiin, juhlittiin, laulettiin, kerrottiin tarinoita ja unelmoitiin. Toiminta oli lapsentasoista alusta saakka. ”Toivon sydämestäni, että päiväkerhon ohjaajat muistaisivat tehtävänsä ainutlaatuisuuden ja merkittävyyden. On etuoikeus saada tehdä työtä lapsen lähellä,” tiivisti päiväkerhotyön lehtorina toiminut Anja Porio päiväkerhon 50-vuotisjuhlan aikaan.

Muutokset työelämässä ja kunnallisessa päivähoidossa ovat vaikuttaneet päiväkerhoihin viime vuosikymmeninä. Samalla päiväkerhon rinnalle on kehittynyt monimuotoinen varhaiskasvatuksen työala, joka kohtaa lapsen ja perheen erilaisissa elämänvaiheissa ja –tilanteissa, heti odotusajasta alkaen. Uudenlainen työ edellyttää entistä monipuolisempaa ammatillista osaamista niin lasten kuin aikuistenkin kanssa sekä työn sisällön ja tekemisen tapojen jatkuvaa arviointia ja kehittämistä.

Läpi vuosikymmenten ja muutosten yksi on pysynyt: lapsilta ja perheiltä saatu palaute on ollut valtavan positiivista ja työntekijät työstään innostuneita. Varhaiskasvatuksessa on onnistuttu kulkemaan rinnalla, tukemaan, auttamaan sekä luomaan verkostoja, jotka vahvistavat sekä lapsen kokonaisvaltaista kasvua, kotien kristillistä kasvatusta että perheiden hyvinvointia.

Päiväkerhon ja seurakuntien ammatillisen varhaiskasvatuksen 70-vuotisjuhlavuonna katsomme ilolla menneeseen ja rohkeudella tulevaan!

70vuottapahkinankuoressa

Kaisa Aitlahti
Artikkeli on julkaistu Pikkuväki-lehden numerossa 4/2015

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s